Armahainen aurinko polttomerkitsee minut tänään tähän, sinä elät, ihminen, nyt, elät! Kumpuilevilla lumikäytävillä pikkutalojen piilossa verkkariolento, rutiininpunainen, hengittää  lumen ja puutalojen tuoksukerroksia, tervaa, orastavaa kosteaa ja häkää muistoja kotipihalta, lahoportaat ja läjässä notkuvat lenkkarit, lapset, Raamatut kyyneleet, kuka nauraa ja kelle ulvoo, lapsuuden silkkikahina ja telkkarinkohina, lumipallonheiton houkutus ja etiikka,  peltikaton yökirot ja vintiltä kantautuva kapina, kummitukset ja henkiolennot, siellä on kaikkea tällaista, tuolla pipon alla         Auringon talvikiltti olomuoto, kun se ei polta päreiksi vaan                                ehdottaa  kääntymistä kohti, synnyttää nälän ja pukkaa kevyesti ylöspäin  kadotan sen, synkän, se tahtoo niin helposti kellarista kiivetä ylös  TEKSTIN OIKEUDET: Sofia Lumi

Kuulas talviaamu Pihlajan oksan selällä jääriite Ihminen horroksessa Matalaliito-orava korkeine odotuksineen TEKSTIN OIKEUDET: Sofia Lumi  

Maa kuohuu  sinä istut sohvalla, kun talo romahtaa päällesi  aurinko iskee silmää ja hetken  on ihan pimeää puoli maailmaa  pysähtyy, pidättää hengitystään, odottaa  lupaa saada elää elää, elää   ei enää, ei enää   Maa kuohuu ylitetään rajaa se meitä erottaa, toivotaan yhteensulautumista, saadaan  törmääminen                 Löydettiin asfaltilta kaksi               raajat pitkin               toistensa veressä                hiljaa kouristelevia unelmia   Maa kuohuu tänään nautitaan kattoterassilla huomenna hypätään  yksin eikä lueta rukouksia, vaan uutiset ja  uskotaan, toivotaan,           rakastuta ei,            jos se,            maa, ei...

Kosketus kuin      h y v ä s t i t tälle, vielä olevalle, kohta jo menneelle   Hän on matkalla, tänne, hiljaapunoutuva, kukkaanpuhkeava maailma     sinusta ja minusta  Käteni juoksevat janoisina tallentaen tuttua, pian unohtuvaa                     aikaa Nämä  mukana kulkeneet kasvojesi laskut ja nousut selän uurteikko Nämä minä tunnen                                                  Kosketa minua, sinä               piirtele esiin se minä               joka ei muutu   Ja varovasti,               väliin voimalla, hän sen tekee Identiteetti, tuo entiteetti  muljuu ja muotoutuu,  vanha maatuu uusi uurtuu uudeks...

Niitä on kaksi Maailmaa, ihmisen muotoista Siinä, lähelläni Maidollani ruokittua, Virheilläni rikottua Marjapensaiden ja villan tuoksuista Tainta  Ja sanat purskahtavat kuin karviaiset Vain Luoja voi tehdä jotain  Näin kaunista  TEKSTIN OIKEUDET: Sofia Lumi

Kun seisoo sillalla Pariisissa ulostaa laivoja hukkuu katseellaan Seineen he tanssivat pahvilaatikoilla kuin se olisi Versailles TEKSTIN OIKEUDET: Sofia Lumi

On vielä huhtikuu Välikausiale lukee kirkon ilmoitustaululla Uskominen on halpaa Mutta vaatii uhreja Kevät ikkunan takana Silmät osuvat yrmeään Ohikulkijaan Hän on osa asfalttia Kivikuningas tässä Vuosisatoja tallettaneessa Rantakaupungissa Jonka meri ei ole meri Vaan saarien Rannat On vieläkin huhtikuu Tipahdan kaiken keskelle Kuin en osaisi itse liikkua Antaudun tilaan Kun ei ihan vielä Vielä ihan Ole siellä, Eikä täällä, tässä Kun odottaa, Kasvattaa sisällään Uuden ihmisen unelmia ja Kuolemaa On kevät pysähtyneempi Kuin kirjoissa, Joissa sen ohi kävellään Se välineellistetään         Kesän kynnysmatto,         Ponnahduslauta Ilman itseisarvoa Hailakan keltaista betonia On huhtikuu Ja minä odotan Katiskan nielu vasta puolillaan Kohta on syksy  TEKSTIN OIKEUDET: Sofia Lumi