Tie katosi edestäni Laitoin rintaliviinsuojukset silmille Heittäydyin penkalle poikittain Katamaraanin kaiku jossain kaukana Kuin kutsu Pehmeän valkoisen takaa kuulsi Taivaan Jumala, keltainen kultakierre Houkutellen jättämään tämän Maallisen Ottamaan uuden muodon, Eri silmälaseilla Nännistä valui makeaa mahlaa maahan Se lainehti yli äyräiden, äyrieni Oli itsetarkoituksellista Olla välittämättä mistään Ikään kuin Näin voisi jättää valituksen Itselleen Maailman Luojalle                      En ole tyytyväinen,                                            reklamaatio minusta ja tästä Jää nyt siihen viereeni, Silitä kuin viimeistä yötä ja kuu Ei tiedä nimeäni tai ke...

Tervetuloa kirjoittaja Sofia Lumin blogiin! Ei tiedä, mihin voi päätyä, jos ei ikinä aloita. Noin puolisoni totesi minulle, kun pohdin ääneen kirjoittamistani. Kaikkia niitä alkuja, joita minulla koneeni syövereissä on, valmiitakin tekstejä, ajatuksia runojen ja proosan muodossa. Kirjoittaminen on ihanaa, mutta se on pelottavaa. Olisi kiva olla heti Nobel-palkittu. Syntyä Finlandia-palkinto kourassa. Olla heti hyvä! Mutta elämäntyöpalkintoja ei jaella niille, jotka katsoivat sivusta. Niille, jotka odottivat salassa täydellistymistä, jotka suoraan sanottuna antoivat pelolle vallan ja olivat tekemättä mitään varmuuden vuoksi, ettei vain kukaan pääsisi sanomaan. Ettei tulisi liian näkyväksi. Lopulta kai merkitystä on sillä, että tekee vain. Uskaltaa ja erehtyy. Tekee ensimmäisen version, sitten toisen ja kolmannen ja toistaa tämän tuhat kertaa. Haluan liittyä uskaltajien ja erehtyjien uljaaseen joukkoon. Ehkä olen nyt, kohta kolmekymmentäkaksi vuotiaana, siihen valmis. Tämä blogi on varat...